Historia


2.5.1976 kokoontui kansanopiston ruokasalissa 23 naista SVUL:n Pohjois-Pohjanmaan SNLL:n jaoston puheenjohtaja Sylvi Illikaisen johdolla. Siellä päätettiin yksimielisesti perustaa naisvoimisteluseura Kuusamoon. Aikaisemmin naisvoimistelua harrastettiin Kuusamon Erä -Veikkojen alajaostona. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Anna-Liisa Kähkönen.

Jo vuoden kuluttua seuran perustamisesta seurastamme osallistuttiin ensimmäisiin kisoihin Kokkolassa Hilkka Leskelän johdolla. Kilpailutoiminta tuli siis osaksi seuratoimintaa heti alusta alkaen.

Seuralla on ollut onni saada mukaan aktiivisia ja toimivia naisia läpi sen historian. He ovat luoneet seuralle omia perinteitä, joita vaalitaan tänäkin päivänä. Kiitos kuuluu heille. Seuran oma lippu vihittiin 5-vuotis juhlan yhteydessä juhlallisin menoin.

Oulankatanssi, Revontulten yö, Oodi isänmaalle ja monet muut näyttävät ohjelmat ovat edustaneet seuraamme ja Kuusamoa, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Kuusamolaiset voimistelijat ovat ahkerasti edustaneet ja osallistuneet seuran historian aikana järjestettyihin valtakunnallisiin suurkisoihin ja musiikista liikkumaan -tapahtumiin.

Aikana ennen liikuntahallia ja Kuusamotaloa voimistelunäytöksiä pidettiin ammattikoulun salissa ja hotelli Kuusamossa. Voimisteluryhmät ovat läpi historian esiintyneet erilaisissa muidenkin järjestämissä juhlatilaisuuksissa. Seuran voimistelijat ovat toimineet myös mannekiineina.

Seuran perustamisesta alkaen aina 90-luvun alkupuolelle asti Hilkka Leskelä toimi voimisteluryhmien ohjaana ja valmentajana. Hänen seuraajaksi nousi seuran oma kasvatti Annemari Eskola, joka on kunniakkaasti jatkanut Hilkan viitoittamaa tietä yhdessä muiden ohjaajien kanssa. Aikuisten naisten erilaisia voimisteluryhmiä on pyritty ylläpitämään ajan vaatimusten mukaan.

Perusnaisvoimistelu ei ole vuosien saatossa muuttunut, mutta joukkuevoimistelu kilpailulajina on koventunut. Seuran tärkein tehtävä on innostaa ja luoda edellytykset riemulliseen liikkumiseen lapsille, nuorille ja aikuisille. ”Hyvässä seurassa on ilo liikkua” SVOLIn tuttu slogan johdattaa meidät läpi 30 vuotisen historian.

Kuvat Hilkka Leskelä, Annemari Eskolan ja muiden ohjaajien lukuisista valokuvista. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.